
Onneksi Suomen lapsilla on hyvät edellytykset parantua vaikeistakin sairauksista. Tähän ovat vaikuttaneet korkeatasoiset tutkimus- ja hoitomenetelmät sekä näiden kehitystä ja hankintaa taloudellisesti tukeneet yksityiset ja viralliset tahot.
Lapsipotilaita hoidetaan viidellä yliopistollisella lastenklinikalla ympäri Suomen. Klinikoiden hoitotulokset riippuvat paljon siitä, miten nykyaikaisin välinein hoitohenkilöstö voi työskennellä ja kuinka potilaat viihtyvät klinikoilla. Tukemalla tutkimustyötä pystytytään puolestaan jatkuvasti kehittämään aiempaa parempia hoitomenetelmiä.
Lastenklinikoiden Kummit ry on omalta osaltaan varmistamassa, että lapsemme saavat parasta mahdollista apua, kun pienempi tai isompi sairaus yllättää. Vuonna 2009 keräsimme 2,2 miljoonaa euroa hyväntekeväisyyteen. Koko toimiajalta Kummien keräyspotti ylittää 22 miljoonaa euroa.
Tutustu tarkemmin Kummien toimintaan
|
Teemu Selänne
Teemu Selänne, "Kummien Kummi", on yksi perustaja-kummeistamme. Hänen mukaansa sympaattinen Teemu-nalle on saanut nimensä.  Lue lisää

Tapahtumat

KesäKummit-konsertti
Ma 24.05.2010 20:00
Vanajanlinnan Kummit Golf
To 27.05.2010
Hirsalan Kummit Golf
To 12.08.2010
Elämä Lapselle 2010
Ke 15.09.2010
|