31.03.2009Tuula Kallioniemi ja Oskari Katajisto pistäytyivät Helsingin Lastenklinikalla
Tuula Kallioniemi on Lorukujan kirjailijoita
Suomalaista lasten ja nuorten kirjakulttuuria kehittänyt Tuula Kallioniemi vieraili Helsingin Lastenklinikalle esittelemässä kirjailijan elämää ja ajatuksia. Kallioniemi tunnetaan lukuisista arvostetuista teoksista, kuten Reuhurinne-sarjastaan. Tunnustusta hän on kerännyt aina kirjallisuuden valtionpalkinnosta sekä Topelius-palkinnosta lähtien. Klinikkavierailun aikana Tuula Kallioniemi kertoi mm. taustoja omista tarinoistaan ja mitä ihmeellisimmistä esineistä sekä tapahtumista, jotka ovat päätyneet osaksi kirjojen sisältöä. Tuulan mukaan tarinoita onkin hyvä rakentaa omien kokemustensa pohjalta.
Helsingin Kaupunginteatterissa jo muutaman vuosikymmenen yleisöä viihdyttänyt näyttelijä Oskari Katajisto luki tilaisuudessa otteita Kallioniemen kirjoista ja esitteli siinä sivussa omaa työtään näyttelijänä. Yhdessä Kallioniemi ja Katajisto etsivät yhtäläisyyksiä töidensä väliltä ja hymyilyttivät yleisöä hauskoilla kertomuksillaan. Katajisto on niin ikään työskennellyt kynä kädessään ja kirjoittanut esim. kolumneja Metro-lehteen sekä käsikirjoituksia televisioon. Oskari myönsikin haaveilevansa seuraavaksi ”oikean” kirjan kirjoittamisesta, kun taas Tuula totesi, että hänelle puolestaan vaikkapa näytelmien kirjoittaminen on äärimmäisen hankalaa.
Lastenklinikoiden Kummit ry. haluaa kannustaa kaikkia lastenklinikoiden potilaita kirjoittamaan omia tarinoitaan ja lähettämään niitä Kummien toimistolle. Kirjoituksia julkaistaan Kummit-lehdessä.