19.05.2008Kummit Golf Vanajanlinna 15.5.2008




Eivät olleet sääpäättäjät suotuisia Kummit Golf –tapahtumalle Vanajanlinnan Linna Golfissa, sillä niin kovan myräkän he taivaalta lykkäsivät juuri ennen kilpailun alkua. Aamun auringonpaiste vaihtui ensin sateeksi ja sen jälkeen taivaalta alkoi ryöpytä jo räntää ja rakeita. Golf-kilpailuun osallistuneet yritysjoukkueet sekä joukkueita täydentäneet Kummi-pelaajat joutuivatkin odottamaan tovin sisätiloissa ennen pääsyä kentällä. Toisaalta mikäs oli odotellessa, koska niin hyvät tarjoilut oli Vanajanlinnan keittiö aamupalaksi pelaajille valmistanut. Tämän lisäksi Minna Frimodig tahditti aamua esittämillään hienoilla lauluilla.

Rakeiden viimein loppuessa, pelaajat päästettiin kentälle ja omille aloituspaikoilleen. 18-reikäisen sijaan kierros päätettiin lyhentää 9-reiän kilpailuksi, jotta aikataulu saataisiin pidettyä paremmin kurissa. Olihan kisan startti kuitenkin roimasti myöhästynyt.

Golf käynnistyi vauhdikkaasti eikä auringon ilmestymistä pilviverhon takaakaan tarvinnut odottaa kauaa. Ensimmäiset avauslyönnit lähtivät monilla keliin nähden jopa yllättävän hyvin ja kierros jatkui samaan malliin. Pelaajat jaksoivat hymyillä ainakin kuvauskaksikon osuessa kohdalle. Jutuista ja meiningistä päätellen hymyjä ei kuitenkaan säästelty pelkästään kameralle, vaan pelaajilla oli hauskaa kentällä kiertäessään ja yrittäessään lyödä kunniaa omille joukkueilleen. Muutamissa joukkueissa pelanneiden huippugolfareiden vaikutus taisi niin ikään olla kiistaton, sillä niin monet näistä joukkueista sijoittuvat tulostaulukossa kärkikastiin.

Varsinaisen joukkuekilpailun ohessa pelaajien oli mahdollista koetella taitojaan erilaisissa leikkimielisissä kilpailuissa. Pisimmän draivin räväytti AGK-seuran Juha Englund. Lähimmäs lippua puolestaan löi, suureksi yllätyksekseen, Kahan Kummi-pelaaja Jaana Puupponen.

Golf-päivä päättyi ruokailuun ja onnistujien palkitsemiseen Linna Golfin klubitalolla. Ruokailun yhteydessä pelaajat saivat tilaisuuden vaihtaa kuulumisiaan kierrokselta. Tunnelmaa loivat Geir Rönning säestäjänään Jussi Liimatainen sekä Hämeenlinnan Sibelius-opiston lahjakkaat muusikot.

Hyvän asian puolesta pelaaminen on hauskaa heikommassakin säässä, totesivat monet pelaajista. Kanta-Hämeen keskussairaalan lastenosastolle tapahtumalla kerätyillä n. 17000 eurolla saadaan hankittua tarvittavaa apua pienille potilaille.



Haastattelussa Mikko Leppilampi






Kummit Golf Vanajanlinnassa tavattiin joukko tunnettuja kummi-pelaajia, ja yksi heistä oli näyttelijä Mikko Leppilampi. Mikko ehti vaihtaa kuulumisia, ennen kuin ryntäsi takaisin kentälle.


Hei Mikko! Mitä kuuluu?

Kiitos kysymästä, oikein hyvää kuuluu. Palasin Suomeen jonkin aika sitten ja töitä riittää, joten ei ole valittamisen tarvetta.

Miten kisa meni?

Pelasin Hämeenlinnan Veden kanssa ja meillä oli todella hyvä joukkuehenki. Uskon, että pelikin meni kaikilla omaa tasoitusta paremmin. Tasoitukset huomioiden, niin me pelattiin joukkueena alle par:in. Lisäksi kun kerätään rahaa hyvään tarkoitukseen, niin kisasta tuli tuplasti hienompaa.

Kuinka kauan olet pelannut golfia?

Sain eräältä kaverilta vanhat mailat viime kesänä ja sen jälkeen olenkin pelannut aina kun on ollut mahdollista. Olen asunut Los Angelesissa ja siellä on onneksi mahdollista pelata ympäri vuoden.
Sillä tavalla golf on todella hauska peli, kun periaatteessa siinä kilpaillaan itseä vastaan. Oma händari on 22,4, ja sitä olisi tarkoitus pian laskea. Tänään omakin lyönti kulki ihan mukavasti, joten pitää olla tyytyväinen.

Millaisia projekteja sinulle on tulossa?

Kesä on täynnä elokuvia ja keikkoja. J-P Siilin elokuva Blackout on nyt hyvässä vaiheessa, ja sen ensi-ilta tulee olemaan jouluna. Kesällä ajattelin mennä Cannesin ja Shanghain filmifestivaaleille ja syksymmällä teen Madagascar 2 duppauksen. Ei oikeastaan sen erikoisempaa.


Tulokset



Sija Joukkue Tulos (Out, In, V6, V3, V1)

1 Hämeen Ammatillisen Korkeakoulutuksen Kuntayhtymä 26 (10, 16, 16, 8, 3)
2 Seripa 25 (25, 0, 0, 0, 0)
3 AGK 25 (19, 6, 0, 0, 0)
4 Kantolan Parketti 25 (6, 19, 16, 8, 2)
5 Kantolan Kiinteistöt 25 (15, 10, 0, 0, 0)
6 Kieku 25 (9, 16, 9, 0, 0)
7 Perheleipurit 24 (11, 13, 5, 0, 0)
8 Helsingin Energia I 24 (3, 21, 12, 5, 0)
9 Vanaja 23 (13, 10, 2, 0, 0)
10 Helsingin Energia II 23 (7, 16, 9, 2, 0)
11 Hämeenlinnan Kaupunki 23 (2, 21, 16, 8, 3)
12 Itella Asiakkuusmarkkinointi I 23 (17, 6, 6, 6, 3)
13 Hämeenlinnan Vesi 23 (0, 23, 15, 7, 3)
14 Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö
22 (22, 1, 1, 1, 1)
15 MTV3 22 (20, 2, 2, 2, 2)
16 Skanska 22 (17, 5, 5, 5, 2)
17 Itella Asiakkuusmarkkinointi II 22 (15, 7, 7, 7, 2)
18 NCC Property Development Oy 22 (11, 11, 11, 7, 2)
19 Pohjola Pankki Oyj 22 (2, 20, 12, 4, 0)
20 YIT 22 (22, 0, 0, 0, 0)
21 Kaha 22 (20, 2, 0, 0, 0)
22 Hämeenlinnan Asunnot Oy 20 (0, 20, 13, 7, 2)
23 Oy Kolmeks Ab 18 (10, 8, 8, 6, 2)



Arkisto
08.06.2010 Jääkiekkoilijat hyvänteossa: pelikonsoleita lastenklinikoille
04.05.2010 Helsingin Meriveneilijöiden haaste veneseuroille ja venekunnille
23.04.2010 75 % lapsista ja nuorista kokee tulleensa jollain tavalla kiusatuksi
21.04.2010 Hanna Pakarinen Helsingissä ja Halavatun Papat Kuopiossa
09.04.2010 Kummien eduskuntavierailu
31.03.2010 Vuosikertomus 2009
23.02.2010 Hevisaurus ja Janne Kataja vierailivat Helsingin Lastenklinikalla 16.2.2010
10.02.2010 Lahjoita Finnair Plus -pisteitä hyvään tarkoitukseen
21.01.2010 Elämä Lapselle 2010
30.11.2009 Kummien jouluarpa - sinun mahdollisuutesi auttaa ja voittaa
20.11.2009 Hyvän Ääni Lapselle -lipaskeräys
03.11.2009 Selvitys: Yli 25 % lapsista ja nuorista ei koe saavansa riittävästi rakkautta vanhemmiltaan
02.11.2009 Ryhdy KummiKaveriksi
02.11.2009 Tilaa Kummien uutiskirje
26.10.2009 Kummit Bowling Talissa 22.10.
09.10.2009 Kummien joulukortit 2009
11.09.2009 Uudet Breo-kellot nyt myynnissä!
14.08.2009 Hirsalassa järjestetty Kummit Golf keräsi hyväntekijöitä yhteen
26.06.2009 Jarkko Ruutu vieraili Helsingin Lastenklinikalla
17.06.2009 TUTKIMUSTULOS: Moni suomalainen tuntee itsensä riittämättömäksi kotona tai työpaikalla
11.06.2009 Kiitos osallistumisesta Lastenklinikoiden Kummit ry:n tutkimukseen lasten ja nuorten henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi
03.06.2009 Helsingin Lastenklinikan puistokauden avajaiset
29.05.2009 Vanajanlinnan Kummit Golf tuotti valvontamonitorin Hämeenlinnan sydänlapsille
25.05.2009 Auroran pihajuhlat
05.05.2009 Taikuri Jari hämmästytti Helsingin lastenklinikalla
31.03.2009 Tuula Kallioniemi ja Oskari Katajisto pistäytyivät Helsingin Lastenklinikalla
31.03.2009 Kummien vuosikertomus
20.03.2009 Lastenklinikoiden Kummit ry:n toimistouutisia
18.03.2009 Suunnittele Lastenklinikoiden Kummit ry:n vuosikalenteri
13.03.2009 Varasto tyhjäksi!
20.02.2009 Taikuri Klabbis viihdytti potilaita Lastenklinikalla
19.02.2009 Vapaaehtoiset lipaskerääjät 12.-13.12.2009
01.02.2009 Lahjoituslomake
21.01.2009 Espoon Blues tekee maaleja muksujen hyväksi
16.01.2009 Ilves auttaa lapsia
14.01.2009 Erilainen matka
01.01.2009 Joulu Mielelle -konsertti MTV3-kanavalla pe 19.12. kello 20-21 - uusinta su 21.12. kello 12-13
17.11.2008 Joulu Mielelle -konsertin esiintyjät selvillä
13.11.2008 Flamingossa formulakeilattiin hyväntekeväisyyden tahtiin
04.11.2008 Laulukuoro Pieni Sydän etsii suuria sydämiä
13.10.2008 Ankkakuvittaja Don Rosa vieraili Helsingin Lastenklinikalla
13.10.2008 Kummien syntymäpäivät Uunisaaressa
25.09.2008 Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri riemastuttivat Helsingin Lastenklinikalla
25.09.2008 Kummit mukana tukemassa lasten ja nuorten mielenterveystyötä
15.09.2008 Lastenklinikoiden Kummit ry:lle uusi toiminnanjohtaja
01.09.2008 Formulakeilaus tarjosi uuden ja vauhdikkaan tavan keilata
27.08.2008 ELAMALAPSELLE.fi
14.08.2008 Kummit Golf Hirsalassa 12.8.2008
04.07.2008 Pienten lasten vanhemmilla hälyttävän vähän aikaa lapsilleen
16.06.2008 Mainostoimisto Kingiltä vaikuttavaa tukea Kummeille
04.06.2008 Lastenklinikoiden Kummit ry ja Webropol yhteistyöhön
03.06.2008 Vapaaehtoisia Elämä Lapselle -konserttiin 10.9.2008!
29.05.2008 Elämä Lapselle -hohtokeilaus Turussa 27.5.2008
23.05.2008 Elämä Lapselle -hohtokeilaus Oulussa 19.5.2008
19.05.2008 Kummit Golf Vanajanlinna 15.5.2008
13.05.2008 Elämä Lapselle -hohtokeilaus Kuopiossa 12.5.2008
09.05.2008 Elämä Lapselle -hohtokeilaus Tampereella 7.5.2008
26.04.2008 Pieni Ihminen -kampanja herkisti
17.04.2008 Lastenklinikoiden Kummit ry eduskunnassa
20.03.2008 Vauhtia ja upeita menopelejä
12.03.2008 Vapaaehtoisia Kuopio - Tahko alueelta
25.02.2008 Apua myös vammoihin jotka eivät näy..
15.01.2008 1,5 miljoonan euron lahjoitus
10.01.2008 Anna hyvän kiertää
04.01.2008 ATK - Tukihenkilöitä
20.12.2007 Variksenpoikia naurattaa
20.09.2007 Iloa lapsille
17.08.2007 Teemun Pelipaita myytiin 6000 eurolla
17.08.2007 Häme Lasten asialla 8.8.07
07.06.2007 Makasiinien tiilirahoilla hengityskone keskosvauvoille
10.05.2007 Siluettitaidetta pikku potilaiden luona
05.03.2007 K-Supermarket Kamppi tukee lastenklinikoita
07.02.2007 Lastenvaunuja tarvitaan
22.01.2007 Amin Asikaisella on rautainen nyrkki, sydän kultaa
Lastenklinikoiden Kummit ry|Pohjoinen Makasiinikatu 6 A 5|00130 Helsinki|(09) 6824 520|fax (09) 6824 5210|kummit@kummit.fi